Olisiko maailma parempi paikka, jos täällä olisi enemmän rakkautta? Uskon, että vastaus on kyllä. Tuntuu, että nykymaailmassa on unohdettu se kaikista tärkein - rakkaus. Rakkaus on saanut astua syrjään kaikenlaisen kovanaamaisuuden, häikäilemättömyyden ja oman edun tavoittelun tieltä.

Tällä hetkellä maailma on kuin tummaa sakeaa sumua. Kauniit asiat on tukahdutettu tuon ruman harmauden tieltä. Tahtoisin nähdä maailmassa kaikki ne kauniit keltaisen, vihreän, oranssin, punaisen, sinisen, violetin...kaikkien kauniiden ja kirkkaiden värejen eri sävyt - se kuvaisi rakastamisen, huolenpidon, empaattisuuden ja hyvyyen vallitsevuutta maailmassa.

Nykymaailman ainut rakkauden kohde tuntuu olevan rakkaus oman itsensä etua kohtaan. Kuinka kaunista olisikaan, jos sen tilalle tulisi rakkaus maailmaa kohtaan, rakkaus muita ihmisiä kohtaan, rakkaus niitä kaikista pienimpiäkin asioita kohtaan.

En tiedä, mikä meidät saa kulkemaan suupielet alhaalla päin, vihaisen näköisinä, niin kovin kiireisinä. Miksi on niin vaikea hymyillä iloisesti? Miksi kaupankassa on töykeä asiakkailleen? Miksi asiakkaat eivät malta jonottaa rauhassa omaa vuoroaan, vaan kiroilevat ja naputtelevat sormiaan tiskillä kärsimättömästi, kun edellä olevan juuri maksamassa olevan vanhan mummelin lompakko putoaa maahan? Miksi kukaan nuorempi ihminen ei auta mummelia noukkimaan lompakkoa maasta, vaan mummo joutuu hyvin hitaasti, raihnaisesti ja kivuliaasti kumartumaan nostaakseen lompakkonsa muiden manaillessa hänen takanaan?

Itse ainakin haluaisin osoittaa välittämistä kanssaihmisiä kohtaan, enkä lähteä tuollaiseen idioottimaiseen "kaikki minulle heti, tässä menee kiireinen ja vihainen menestyvä ihminen"- juttuun mukaan. Haluan hymyillä sille vihaiselle kaupankassalle iloisesti, ehkä onnistuisin hymylläni antamaan hänellekin vähän voimavaroja työpäiväänsä varten. Haluan mennä poimimaan sen vanhalta mummolta pudonneen lompakon ja saada hänet tuntemaan, että joku välittää. Haluan kysyä siltä kiroilevalta, kärsimättömältä asiakkaalta, onko hänellä todella niin kiire. Onko hänen elämänsä tosiaankin kiinni muutamasta minuutista?

Ei ole häpeä näyttää välittävänsä, näyttää että on aikaa myös muille kuin vain itselleen. Ei ole häpeä kulkea kadulla iloisen näköisenä. Ei ole häpeä kysyä pieneltä pojalta, joka kaatui juuri edessäsi pyörällä, sattuiko häntä ja onko hän varmasti kunnossa. Ei ole häpeä kehua junassa tai bussissa jonkun tuntemattoman ihmisen laukkua tai takkia, josta sattuu pitämään. Häpeä on lähteä mukaan idioottimaiseen asenteeseen, kun on kuitenkin sisäistänyt, ettei haluaisi lähteä siihen mukaan, ei halua käyttäytyä sillä tavalla.