Pari päivää sitten olin koirani kanssa tavanomaisella aamulenkillä. Aamulenkillä näen usein vanhan miehen, joka sinnikkäästi jaksaa kiertää lenkkipolkua hyväntuulisena aina uudelleen ja uudelleen, vaikka ikä jo painaa päälle, ja niin myös tuona kyseisenä aamuna näin saman miehen kulkemassa edelläni. Pian sain hänet kiinni, joten päätin ohittaa hänet. Olimme molemmat juuri sellaisen sillan päällä, jonka toinen puoli lainehti vesilätäköistä. Tuo mies käveli tietenkin kostealla puolella, joten minä päätin ohittaa hänet loikkien vesilätäköiden yli. (Minulla on iso koira, joten pyrin usein pitämään aika suuren hajuraon muihin ihmisiin, jottei mitään ikäviä tilanteita pääse syntymään ja ihan jo siksi, että toiset ihmiset pelkäävät etenkin isoja koiria). Yllätyksekseni mies sanoi, että tule vain täältä kostealta puolelta, kyllä hänellä on aikaa sen verran odottaa, ja minä hymyilin hänelle ja ohitin hänet kostealta puolelta. Olin vähän hämmentynyt tuosta kohteliaisuudesta, sillä koskaan aiemmin kukaan ei ole tehnyt tilaa minulle ja koiralleni, vaan me puikkelehdimme aina ties missä pusikoissa ja risukoissa väistellen muita kiireellisiä. Ohitettuani miehen hän vielä huikkasi perääni iloisesti, että täytyyhän sitä tilaa kaikille olla. Kuinka oikeaan hänen sanat osuivatkaan ja saivat minutkin miettimään: "Tilaa täytyy riittää kaikille". Annanko itse tilaa riittävästi muille ihmisille kaikilla elämän osa-alueilla? Toiminko maailmassa siten, että myös minua huono-osaisemmat pystyvät täyttämään vähäiset tarpeensa, vai viekö toimintani heidän mahdollisuutensa? Kuinka tärkeää olisikaan ymmärtää, että tilaa täytyy riittää ihan jokaiselle, myös niille kaikista pienimmille ja näkymättömämmille. Olen iloinen, että ystävällisellä teollaan tuo mies avasi myös omatkin silmäni.